sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Luminen levähdystauko treenien välissä

Treenit vievät suurimman osan tästä kuukauden pituisesta ajasta, jonka japanilaiset nyt heti vuoden alussa täällä Suomessa viettävät, mutta välillä on ihan pakko päästä rentoutumaan ulkoilmaan ja ajattelemaan jotain muutakin kuin tanssia.

Tiedotus- ja markkinointitiimiimme kuuluva Suvi Satama otti tanssijat Satsumi Fukain ja So Uedan tänään mukaansa lenkille metsään. Kolmikko kävi parin tunnin lenkillä ulkoiluttamassa Suvin koiria lumisessa metsässä, jossa todella pääsi rämpimään kunnon lumihankeen. Satsumi ja So naureskelivat koirien touhuja lumihangessa ja kehuivat kovasti, miten kaunis metsä on. Joitakin samoja puita löytyy Japanistakin ja siis tuttuakin maisemassa oli, mutta metsää ei ole samalla tavalla Japanissa eikä varsinkaan Tokiossa, jossa So asuu.

Puistomäen metsässä porukka kiipesi vielä niin korkealle, että tuntui kuin olisi voinut nähdä koko Turun kerralla. Korkeimmalle kohdalle ei tietenkään ollut polkua, mutta päättäväisesti sinne pääsi lumihangessa rämpimälläkin!

Satsumi ja So näköalapaikalla Puistomäessä


PS: Huomatkaa myös, että tämän päivityksen alla on toinenkin uusi päivitys, jossa on tietoa aikaistuneesta ensi-illasta ja pari blogivinkkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti