keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Ensi-ilta ohi, huh huh!

Eilen oli SOJIKU 4 -illan kauan odotettu ja pitkään suunniteltu ensi-ilta Manilla-teatterissa - mahtavaa oli!

Ilta alkoi Kai K. Kimpan alustuksella avoimesta lähdekoodista. Kimppa on Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tietojärjestelmätieteen lehtori, ja hän kertoi ennen esiintymistä puhuvansa itselleen uudelle kuulijakunnalle: nykytanssiteoksen yleisölle. Avoin lähdekoodi ja tietojärjestelmätiede kieltämättä ensi kuulemalta kuulostavat nykytanssille vierailta, mutta yhteyksiä Yuzo Ishiyaman CatB-teokseen kuitenkin löytyy. Yuzo itse nimittäin toimii koreografina samalla tavalla kuin avointa lähdekoodia työstävä koodari: hän ikään kuin luo niin sanotun lähdekoodin, jota tanssijat puolestaan muokkaavat itsensä näköiseksi. Alustuksen jälkeen oli tietysti vuorossa tanssiesitykset, sushin syöntiä ja illan päätteeksi oli mahdollisuus vielä esittää koreografeille ja muulle työryhmälle illan aikana heränneitä kysymyksiä.

Pitkä päivä kieltämättä väsytti, mutta malja nostettiin enskarin kunniaksi kuitenkin.










Meidän koko työryhmä oli ainakin iltaan todella tyytyväinen ja jäi mahtava fiilis - toivottavasti tämä välittyi katsomoon asti! Torstaina taas jatketaan SOJIKU 4:n parissa, ja silloin mediatutkija Teppo Turkki aloittaa illan omalla puheenvuorollaan. Torstain jälkeen on jäljellä vielä kaksi näytöstä, toinen lauantaina ja toinen sunnuntaina. Suosittelemme lippujen ostamista ennakkoon kaikkiin näytöksiin, sillä ovelta liput ovat 5 euroa kalliimmat ja ainakin lauantain alustuspaketit on jo myyty loppuun (eli lauantaina pääsee vielä katsomaan pelkkiä tanssiteoksia, mutta alustus on loppuunmyyty). Muistattehan myös, että Manilla-teatterissa voitte maksaa vain käteisellä. Nyt hengähdämme hetken, ja huomenna jatkuu SOJIKU-rokkenrolli! :)

perjantai 18. maaliskuuta 2011

So Ueda - kamppailulajien liikekieli

Toinen CatB-teoksen japanilaistanssijoistamme on So Ueda. Hänen tanssiuransa sai alkunsa opiskeluaikana yliopistossa, jossa So otti osaa Dairakudakanin butoh-työpajaan. Tämän jälkeen So on toiminut taiteilijaryhmässä Sal Vanilla.

Ennen tanssia So on tiiviisti harjoittanut japanilaista kamppailulajia shorinji kempoa ja suomalaisille kenties tutumpaa nyrkkeilyä, millä on toki ollut oma vaikutuksensa myös Son tanssiin. "Kun tanssin ja improvisoin liikettä, kamppailulajeista tuttu liikekieli tulee luonnollisena osana mukaan", So kertoo.

SOJIKU 4 -proggiksessa So on ollut erityisen kiinnostunut erilaisten persoonien vuorovaikutuksesta luomisprosessissa. "Yksi plus yksi on tässä tapauksessa kolme", So summaa.

Japanilaisesta taiteesta So suosittelee kaikille blogin lukijoille manga-taiteilijoita Katsuhiro Otomoa, George Akiyamaa, Taiyo Matsumotoa ja Daisuke Igarashia.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Yuzo Ishiyama - avoimen lähdekoodin tanssia

Yuzo Ishiyama on toinen koreografeistamme, ja 22.3. ensi-iltansa saava CatB on hänen koreografiansa.

Yuzo toimii taiteilijakollektiivissa nimeltä A.P.I. Kollektiivin nimi on peräisin tietotekniikan maailmasta ja tulee alun perin sanoista Application Programming Interface, minkä Yuzo on kääntänyt muotoon Artwork Programming Interface. "Korostan kaikessa luomisessani vuorovaikutusta ja kohtaamista. Työskentelyni perustuu lähes aina yhteistyöhön ja dialogiin", Yuzo valottaa nimen taustaa.

Koreografiksi Yuzo päätyi kiinnostavaa reittiä. "Soitin rock-bändissä bassoa ja aloin kiinnostua installaatiotaiteesta. Hiljalleen aloin käyttää ihmiskehoa kohteena, ja lopulta siitä muodostui tanssia", Yuzo kertoo.

CatB-teoksen nimi tulee Eric S. Raymondin esseestä "The Cathedral and the Bazaar", joka käsittelee avoimen lähdekoodin menetelmiä ja johon edellisessäkin blogikirjoituksessa viitattiin. Tehdessään CatB:tä Yuzo toimii ikään kuin avoimen lähdekoodin mukaisesti: avoimesti. "Vaikka toiminkin koreografina, teos syntyy yhteistyönä ja dialogien kautta työryhmän kaikkien jäsenten kanssa", Yuzo selventää. Tavallaan siis teoksessa tanssivat tanssijat voivat muokata CatB-teoksen "lähdekoodia".

SOJIKU 4 -illassa Yuzoa kiinnostaa eniten suomalaisten ja japanilaisten taiteilijoiden välinen kemiallinen reaktio.

Japanilaisesta taiteesta Yuzo haluaisi suositella blogin lukijoille erityisesti MOODMAN DJ:tä sekä yleisesti Yuta Kumachin esiintyville taiteilijoille tekemää musiikkia. Yuta Kumachia kuullaan myös SOJIKU 4 -illassa, sillä hän tekee musiikin CatB-teokseen. Musiikkiin kannattaa tosissaan kiinnittää huomiota, sillä Yuta miksaa sen reaaliaikaisesti esityksissä.

Kai Kimppa: Avoimen lähdekoodin prosessit

SOJIKU 4 -illan toinen tanssiteos, CatB, on saanut vaikutteita tietotekniikasta, erityisesti Linuxista, minkä johdosta ensi-iltamme alustajakin on alan asiantuntija. Ensi-illassa 22.3. alustaa Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tietojärjestelmätieteen lehtori Kai Kimppa, joka puhuu illassa avoimen lähdekoodin prosesseista.

Kimpan väitöskirja käsitteli immateriaalioikeuden (erityisesti tekijänoikeuden) oikeutettavuuden ongelmatiikkaa ohjelmistojen ja muun digitaalisesti levitettävän median suhteen. Hän on tutkinut paljon myös moninpelattavien tietokonepelien eettisiä ulottuvuuksia ja valtionhallinnon tietojärjestelmien yhteiskunnallista toimivuutta.

Avoin lähdekoodi tarkoittaa sellaisia tietokoneohjelmien tuottamis- ja kehitysmenetelmiä, jotka tarjoavat käyttäjälle mahdollisuuden käyttää ohjelmaa mihin tahansa sekä muokata ohjelman lähdekoodia omien tarpeidensa mukaisesti. Eric. S. Raymond on todennut, että suljettujen ohjelmistojen yritystä johdetaan kuin katedraalia - ylhäältä alas - ja siellä tehdään mitä käsketään. Avoimien ohjelmistojen kehitys puolestaan muistuttaa enemmän basaaria: ihmiset tekevät mitä haluavat eikä koskaan voi täysin tietää, tehdäänkö jotain vai eikö tehdä, mutta siitä huolimatta asiat tuntuvat vain hoituvan.

Ensi-illassa kuulemme siis monipuolisesti avoimesta lähdekoodista ja yleisökeskustelussa pääsemme vielä pohtimaan, mitä yhteistä tällä materiaalisella koodilla ja liikkeellä - tanssilla - voi olla.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Jonna Aaltonen - kehon kielen lukemista yli kulttuurirajojen

Vuonna 1995 Turun konservatoriosta tanssijaksi valmistunut Jonna Aaltonen on lähes 15-vuotisen kansainvälisen uransa aikana työskennellyt kiinnityksellä useissa tanssiryhmissä: Tanssiteatteri Erissä, NODDRANSissa Ruotsissa, VOLKSOPERAN baletissa Itävallassa ja Älysborgsteaterns Dans Ensemblessa Ruotsissa. Vuodesta 2006 lähtien Jonna on työskennellyt freelance-tanssijana Suomesta käsin.

SOJIKU-teossarjassa työskentely on ollut Jonnalle antoisaa. Japanissa Jonna on käynyt keran aiemmin, mutta SOJIKUn parissa työskentely on ehdottomasti opettanut paljon uutta japanilaisesta kulttuurista, ja toisaalta on ollut myös kiinnostavaa löytää yhteneväisyyksiä suomalaisesta ja japanilaisesta kulttuurista.

Erityisesti työskentely japanilaisten kolleegojen kanssa on ollut antoisaa ja rikastavaa. "On ollut hienoa taas kerran todeta, miten universaali tanssin kieli todellakin on. Kehot ymmärtävät toisiaan, vaikka verbaalinen kommunikointi olisikin rajoittunutta", Jonna kertoo. Juuri verbaalisen kommunikaation Jonna on kokenut kaikkein haasteellisemmaksi proggiksen aikana. "Kehon kielen lukeminen korostuu, ja on ollut mielenkiintoista huomata ja purkaa juuri kehonkieleen ja miksei myös verbaaliseen kommunikaatioon liittyviä kulttuurisia eroavaisuuksia", Jonna selventää.

SOJIKU 4 -illalta Jonna odottaa kahta hyvin erilaista teosta, mikä on sekä tanssijoille että yleisölle kiinnostavaa. Tanssijoille illan haasteellisuus piilee osittain siinä, miten onnistuu saamaan kumpaankin teokseen ominaisen tunnelman esiin ja osaa jakaa energiansa oikein esityksissä.

SOJIKU 4 ei ole ainoa kulttuuripääkaupunkihanke, jossa Jonna on mukana. SOJIKUn lisäksi Jonna on mukana Opera d'Alvilda in Abo -hankkeessa, jossa hän esiintyy elokuussa. Näiden lisäksi Jonna suosittelee blogin lukijoille kulttuuripääkaupungin ohjelmistoon kuuluvia Tanssivaa tornia, Passiota ja Borrowed Light -teosta.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Satsumi Fukai - keskittymistä kenkien parissa

Satsumi Fukai on japanilaisen työryhmämme ainoa naistanssija. Hänellä on nykytanssin lisäksi vahva perusta klassisessa baletissa. Satsumin tanssissa on kiinnitetty erityistä huomiota hänen pitkiin raajoihinsa ja hänen kykyynsä luoda niillä tarkkaa ja dynaamista liikekieltä. Satsumin tanssissa voi nähdä vaikutteita myös hänen innostuksestaan tai chitä ja joogaa kohtaan.

Tanssin ohella Satsumilla on kiinnostava harrastus: kenkien tekeminen! "Minulle on tärkeää, että kehitän itseäni ja jalostan herkkyyttäni myös muilla menetelmillä kuin tanssilla", Satsumi kertoo. Hän kokee, että jonkin konkreettisen asian tekeminen on tehokasta, ja kenkiin Satsumi on päätynyt niinkin yksinkertaisesta syystä, että hän on vain erityisen kiinnostunut kengistä.

SOJIKU 4 -illalta Satsumi odottaa kiinnostavaa kulttuurien kohtaamista. "Erityisesti minua kiinnostaa, millä tavalla tila- ja aikakäsitykset eroavat suomalaisilla ja japanilaisilla", Satsumi kiteyttää.

Japanilaisesta taiteesta Satsumi suosittelee suomalaisille erityisesti Takeshi Kitanon elokuvia ja Katsuhiro Otomon mangaa Akira.

SOJIKU 4 -illassa Satsumi tanssii teoksessa CatB.


sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Muistoja tammikuun alusta

Pari videota lisää vielä sunnuntai-illan ratoksi! Tässä on nimittäin hieman videomateriaalia Yuzo Ishiyaman teoksesta CatB. Videot on kuvattu tammikuun alussa täällä Turussa jos ei ihan ensimmäisistä harjoituksista niin ainakin ensimmäisen viikon aikana.




Maistiaisia videon muodossa



Jos et päässyt paikalle katsomaan, kun kävimme kiertelemässä ympäri Turkua promokeikoilla, niin nyt voit katsoa pienen trailerin videon muodossa! Oheisessa videossa on otteita Sansuista, johon Niina Airaksinen on tehnyt koreografian ja joka esitetään SOJIKU 4 -illassa. Koska Yuzo Ishiyaman CatB:stä ei vielä ole videomateriaalia - sehän saa ensi-iltansa vasta reilun viikon päästä 22.3. - on trailerilla otteita teoksesta Qwerty, johon Yuzo Ishiyama on tehnyt koreografian vuonna 2006.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Keikalla ICT-talossa

Hieman ollaan päästy jo esiintymisen makuun, kun ollaan käyty heittämässä promokeikkaa tänään Turun kauppakorkeakoululla, ICT-talolla ja BioCityssä. Mahtavaa on ollut ja hienosti ihmisiä paikalla - kiitos kaikille! Tässä hieman tunnelmia ICT-talon keikalta:

Niina Airaksinen, So Ueda ja Satsumi Fukai










 

Illalla esiinnymme vielä Blankossa klo 21.00. Tervetuloa vaikka iltapalalle tanssin pariin! Huomenna pidämme taukoa promokeikkojen suhteen, mutta perjantaina ja lauantaina meidät voi taas bongata Turun keskustasta Hansatorilta.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Teppo Turkki: Ubiikkiyhteiskunta - tietoyhteiskuntakehityksen seuraava vaihe

Jokaisessa SOJIKU 4 -illassa on eri alustaja ja siten niissä myös käsitellään eri aiheita. Torstain 24.3. alustaja on vaikuttaja ja mediatutkija Teppo Turkki.

Turkki on muun muassa ollut Tokiossa Wasedan yliopistossa tutkijana ja toiminut IADE:n (Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituutti) johtajana. Tällä hetkellä hän työskentelee Sitran viestintäjohtajana. Turkki on myös kirjoittanut kolumneja ja artikkeleita moniin eri aikakaus- ja sanomalehtiin, kuten Suomen Kuvalehteen ja Taloussanomiin.

Turkki on seurannut Aasian kehitystä ja murrosta 1980-luvun puolestavälistä lähtien. Hän on toimittanut monia dokumentteja ja artikkeleita Aasian kehityksestä. Yksi Turkin merkittävimmistä Aasiaan liittyvistä töistä on Kaakkois-Aasiaan sijoittuva radiodokumentti Seitsemän kirjettä indokiinasta (1995). Dokumentissa kuvataan, miten Turkki kulkee yli neljän kuukauden ajan Mekong-joen vartta seuraten globalisaation vaikutuksia ja modernin tuloa Laosissa, Kambodzassa ja Vietnamissa. Toinen merkittävä Turkin työ on vuonna 2005 julkaistu teos Kahden pilven takaa - Japanin murros ja uusi nousu.

SOJIKU 4 -illassa Turkki puhuu aiheesta "Ubiikkiyhteiskunta - tietoyhteiskuntakehityksen seuraava vaihe".

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Uusia varmistuneita tanssimaistiaisia!

Hyviä uutisia! Keskiviikkona kerrottiin, että ensi viikolla on mahdollista nähdä maistiaisia SOJIKUsta Kauppakorkean tiloissa, ICT-talossa ja BioCityssä. Nyt saatiin varmistettua lisää promokeikkoja!

Ensi viikon perjantaina ja lauantaina SOJIKUsta voi nähdä 10 minuutin pituisia näytteitä Hansatorin lavalla. Perjantaina 11.3. esiinnymme klo 16.45 sekä klo 18 ja lauantaina 12.3. esiinnymme klo 14.45 sekä klo 16.15. Tulkaa katsomaan, miltä SOJIKU 4 näyttää!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Ennakkomaistiaisia tarjolla ensi viikolla!

Kiinnostaisiko maistiainen SOJIKUsta?

Ensi viikolla SOJIKUn tanssijat uskaltautuvat hetkeksi ulos treenitiloistaan ja rantautuvat Turun julkisiin tiloihin esittämään maistiaisia SOJIKUsta. Tarkoituksena on siis lyhyellä keikalla antaa esimakua siitä, mitä tuleman pitää.

Toistaiseksi varmistuneita paikkoja promokeikoille ovat ensi viikon keskiviikkona 9.3.
klo 12.00-12.10 Turun kauppakorkeakoululla (Rehtorinpellonk. 3)
klo 13.00-13.10 ICT-talolla (Joukahaisenk. 3) ja
klo 13.45-13.55 BioCityssä (Tykistök. 6).

Kaikissa edellä mainituissa paikoissa voi siis tulla tilan aulaan katsomaan lyhyttä otetta tulevasta SOJIKU 4 -illasta ja nauttimaan pienestä taidehetkestä työpäivän keskellä. Pyrimme ensi viikolla tanssimaan myös Turun keskustassa, mutta ilmoitamme tarkemmista paikoista ja ajoista täällä blogissa niiden varmistuttua. Tulkaa katsomaan!

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Uutissi Turust!

Pakkaset lauhtuivat juuri sopivasti, nimittäin SOJIKU-työryhmän japanilaiset tulivat viikonloppuna takaisin Suomeen, ja eilen alkoi taas SOJIKU-rokkenrolli soida, kun päästiin taas yhdessä treenaamaan. 22.3. häämöttävä ensi-ilta alkaa jo hieman kutitella vatsan pohjalla, mutta sitä edeltäviin pariin viikkoon mahtuu vielä monta hikistä harjoitusta. Me yritetään täällä vielä malttaa odottaa maaliskuun loppua, toivottavasti tekin jaksatte! :) Muistakaa myös, että lippuja saa toki oveltakin, mutta ovelta ostettuna liput ovat kalliimmat, joten kannattaa varmistaa pääsy SOJIKU 4 -iltaan ostamalla ennakkolippu.

Toisena ilouutisena kerrottakoon vielä, että Facebook-kilpailu on päättynyt, ja kaikkien tykkääjien kesken arvottiin nyt lippu SOJIKUun. Voitto meni pääkaupunkiin, vaan ei kulttuuripääkaupunkiin: onnittelut Helsinkiin! Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.